Villen komennuksessa vedettiin tämän vuoden viimeiset huipputehiksen treenit edellisviikolta tuttuun malliin: Kaksi eri rataa ja sen päälle ahkeraa lihakunto- & keppijumppaa viiden minuutin tarkkuudella olevan aikataulun mukaan. Itsehän olin jo käynyt viikkoa aiemmin tuuraamassa haastajien riveissä, joten konsepti oli sitä myöten tuttu: Käytännössä siis yhdellä 18x30m kentällä oli samaan aikaan kaksi koirakkoa ja erinäinen määrä kumirouheessa jumppaavia aksaajia keppihäiriönä.
Varsinaisessa agiratatreenissä tahkottiin linjoja, rytmitystä ja ohjausvalintoja. Valkoisten palleroiden treenissä alku meni sulavasti ennakoivilla valsseilla & sokkareilla ja loppupätkällä sai sitten vähän askarrella, kun valssi pitikin saada hyvin liikkuvaksi väliin 14-15. Itsellä ainakin alkuun oli hirveä tarve ehtiä merkkaamaan valssi 14 siivekkeelle, josta johtuen 16 takaakierto meinasi tulla haasteellisemmaksi. Kuitenkin huomattavasti helpompi oli vaan pitää lenkkarit liikkeessä koko matkan. Lopun haasteeksi meinasi myös muodostua putken jälkeinen A-este, johon turkis liiteli hyvinkin omatoimisesti, jos riittävän ajoissa ei kerrottu matkan jatkuvan putkeen.
Omatoimitreenin pointti oli lähinnä kääntyminen erikoisesteillä + pakkovalssi vs. saksalainen testailua. Eipä siinä ainakaan meidän kohdalla mitään ihmeempää. Toinen pätkä agiradan puolella jatkettiin sitten mustilla palleroilla saman teeman parissa. 6-12 pätkään mietittiin ja kokeiltiin eri ohjausvaihtoehtoja, josta ainakin itselle oli helpoin kutosen päällejuoksu ja ysin poispäinkäännös, koska pääsi riittävän ajoissa liikenteeseen jatkotilanteen kannalta. Huvin ja urheilun vuoksi kutoselle kokeiltiin myös pakkovalssi ja kenialaistyylinen kipitys ysille, mutta ainakin itselle tämä oli tuskaisampi vaihtoehto, kun joutui pysähdyksistä kirmaamaan.
Hurjan hauska, mielenkiintoinen ja opettavainen tehissyksy siis taas takana. Me jäämme nyt hyvin ansaitulle joulutaolle, jotta koirakin saa huilia muutaman viikon ihan kokonaan lajista ja muutenkin kaikesta puuhaamisesta. Ensi vuonna sitten taas täynnä virtaa niin treeni- kuin kisakentille!
Satu & Java
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti