maanantai 1. joulukuuta 2014

Mepä päästiin vasta vauhtiin-haastajien viikko neljäseiska

Novihdoin pääsin tämänkin tekstin kimpuun. Vaikka kuinka viettää vapaaherrattaren aikaa vuorotteluvapaalla, niin kaksi koiraa ja yksi vuokrahevonen sekä asunnon maalämpöurakointi ovat pitäneet minut tehokkaasti pois koneelta. Mutta nyt läks.

Viikko 47 oli Karstusen Jannen vika treenihuki haastajille. Rata näytti tältä:


Ja tämä se jotenkin sopi meille. Päästiin varmaan ekaa kertaa ikinä tehiksen treeneissä rata läpi, pariinkin kertaan. Erottelut sujuivat. Janne oli lisännyt herkuksi mutkaputken puomin alle, mutta mein Sohvi se kontaktihakuisempana vain tuhahteli putkille ja kipitti A:lle ja puomille ratapiirustuksen mukaisesti.

Keppikulmaa monet koirakot työstivät enemmän. Kokeiltiin niin lähetyksillä kuin pakkovalsseilla. 10 putki imi enemmän kuin kuva näyttää, ja sinne moni sujahtikin suoraan okserilta. Epäirtoavassa koirassa lienee vain se hyvä puoli, että se ei näissä tilantessa sujahtele tasan minnekään, vaan pysyy Mamman kyydissä ja kääntyy kiltisti kepeille.

Meille lisäkurvia aiheutti esteväli 14-15, jolle kokeilin huonosti ajoitettua japanilaista. Sain koiran toki silläkin putkeen, mutta noin kilometrin lenkityksen kautta. Janne halusi siihen napakan peruskäännöksen ilman kikkailuja ja koira omalla liikkeellä A:n ohi putkeen. Näin sekin pätkä saatiin toimimaan.

Meillä on Sohvin kanssa vasta viime kerroilla alkaneet nämä tehiksen treenit sujumaan. Alkukauden sorruin ikävään tapaani verrata meitä muihin, mikä johti alistuneeseen asenteeseen, epävarmoihin ohjauksiin ja huonoihin suorituksiin. Tästä saa helposti itseään ruokkivan kierteen, ja olin jo sommittelemassa eroanomusta koko tehiksestä. Sen sijaan tukistin itseäni ja päätin mennä seuraaviin harkkoihin ihan omana itsenämme ja tehdä meidän parhaamme. Muistaa taas, että tämä on hemmetin hauskaa ja täällä me ollaan oppimassa. Ja jopas taas alkoi treenit maistumaan. Jos taas jatkossa unohdun voivotteluasenteelle, niin muut tehisläisetkin voivat tulla tukistelemaan :D

Pakkasterveisin Anne ja Sohvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti