keskiviikko 10. syyskuuta 2014
9.9.2014 Janne Karstusen haastajatehistreenit
Treenien teemana oli kontaktien sekä serpentiini-, taaksetyöntö- ja välistäveto-ohjausten tilanteen tarkistaminen. Harjoituskerran ratakuvio (kuvan alareunan rata, valitettavasti kuvasta puuttuu numerot) koostui pääasiasssa kontaktiesteistä. Kävimme läpi kontaktiesteet Nenan kanssa juoksukontakteillä ja suorat osuudet menivät mukavan vauhdikkaasti ja osumat olivat selkeitä. Kokeilimme myös kontaktien jälkeiset tiukat käännökset osana rataa ja joudumme niitä vielä hieman hiomaan, ne eivät ole ihan niin selkeät ja nopeat kun voisi toivoa.
Ohjaustekniikkaharjoituksessa (kuvan yläreunan kaksi esteriviä) tehtiin yksi rivi edestakaisin pelkkää serpentiiniä, sitten taaksetyöntöä ja lopuksi välistävetoa. Harjoitus oli hyvä muistutus, että näitä täytyy harjoitella tasaisin väliajoin. Edellisestä kerrasta on meillä aikaa ja se näkyikin. Itse pidän tässä harjoituksessa tärkeänä, että esteen suoritusvihjeet poikkeavat koiralle selkeästi toisistaan riippuen siitä mikä "temppu" on kyseessä; onko kyseessä taaksetyöntö, välistäveto vai serpetiini. Mielenkiintoista oli seurata miten ohjausvihjeet poikkesivat eri ohjaajilla toisistaan. Esim. toinen ohjaaja näyttää vastaista kättä serpentiinissä, toinen käyttää vain koiranpuoleista kättä, toinen käyttää apuna ohjaajan liikettä ja rytmitystä jne. Serpentiinissä nähtiin myös hieno takaaohjausversio. Välistävedon osalta nykytrendinä taitaa olla, ettei käännytä kohti koiraa puolivalssiin, vaan pidetään varpaat eteenpäin, jotta ohjaaja pääsisi etenemään mahdollisimman vauhdikkaasti eteenpäin.
Taaksetyöntökuviossa sain Jannelta kommenttia, että pelkän sanallisen vihjeen ja käsimerkin lisäksi voisin kayttää liikettäni avuksi. Kun koira hyppää edellistä estettä, suunnataan liike loivasti kohti taaksetyöntöä ja koiran lähtiessä kiertämään estettä, siirrytään antamaan koiralle laskeutumiseen tilaa. Lopputuloksena on loivasti mutkitteleva reitti. Treeneissä en saanut heti langasta kiinni, mutta seuraavan kerran harjoitellessani liikkeen lisääminen toimi hyvin ja selkeyttää varmasti tilannetta koiran näkökulmasta.
T.Satu & Nena
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti