torstai 2. huhtikuuta 2015

Huipputehis 31.3.



Jenna veti taas kerran ihan loistavat ja vauhdikkaat treenit, joista jäi todella hyvä mieli. 
Alussa ohjasin Nuutin 2 esteelle takaakiertoon ja tein valssin ja sama liike 3 ja 4 väliin. Kierrätin Nuutin kauempaa kautta, koska siinä vauhti pysyi paremmin yllä, ja Nuutti ei tunnetusti ole näppärin kääntymään tiukissa kulmissa. 5 esteelle ohjasin takaakierrolla ja sen jälkeen tein valssin. Ennen putkea piti tehdää tiukka putkijarru. Esteen 7 otin niistolla, ja vein ulkokautta kepeille. Nuutilla on todella itsenäiset kepit, joten pystyin jäädä odottamaan esteelle 9 ja ohjaamaan ihmisnuolella esteelle 10. Jotta vauhti pysyi paremmin yllä, tein pakkovalssin esteelle 11, josta saatiin hyvä vauhti suoralle. Nuutti ei kertaakaan edes katsonut 6 putkeen päin, vaan tuli kiltisti ohjauksen mukana poispäinkäännöksellä kepeille. 
Koska keskityttiin rimojen tiputteluun, niin pääsin vetämään kevyen 44 esteen radan, kun tein kaksi kierrosta putkeen. Nuutti piti todella nätisti rimat ylhäällä ja keskittyi ohjaukseen, vaikka oli jo todella väsynyt. Kyllä sai taas olla tyytyväinen pikkumieheen. :)
Kiitos taas Jennalle treeneistä ja hyvälle porukalle seurasta!

Heini & Nuutti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti